Aihearkisto: Muna ja muut proteiinit

Paahdettu uunitofu-salaatti yrttisellä kastikkeella maistuu kaikille

Paahdettu uunitofu ja yrttinen kaurakermaviilikastike neljälle

Tämä ruokaisa salaatti rakentuu Sorrin valmiiksi pestyn ja pilkotun IsoMixin ympärille. Salaattipohjaan suikaloidaan kauden vihanneksia, ja päälle tulee uunissa rapeaksi paahdettua tofua ja kaurapohjaista yrttikermaviilikastiketta. Resepti on vegaaninen. Aloitetaan kastikkeesta ja tofun marinoimisesta, jotta ne ehtivät tekeytyä. Lisukkeiden voisi antaa maustua myös yön yli, jos haluat valmistella helpon lounaan etukäteen. 

Paahdettu tofusalaatti

Kasvipohjaiseen kermaviilikastikkeeseen tarvitset

  •       200 g eli yksi purkki kaurapohjaista kermaviiliä (Friendly Viking’s Sour Oat) 
  •       reilusti ruohosipulia ja sitruunatimjamia
  •       puolikkaan limen mehu
  •       ripaus suolaa ja pippuria

Pilko yrtit kätevästi saksilla. Sekoita aineet yhteen ja anna maustua jääkaapissa mielellään ainakin tunnin.

Juustoportin Friendly Viking's sour oat

Tofun marinoimiseen tarvitset

  •       2 blokkia maustamatonta tofua 
  •       2–3 valkosipulin kynttä maun mukaan
  •       peukalonpään kokoinen pala tuoretta inkivääriä
  •       tuore chili tai vaihtoehtoisesti valmiiksi hakattua pakastechiliä
  •     1 dl soijakastiketta tai tahmean makeaa teriyaki-kastiketta
  •       pari ruokalusikallista öljyä

Valuta ja purista tofusta ylimääräinen neste pois. Mitä paremmin kuivaat tofun, sitä rapeampaa siitä tulee. Voit kääriä tofun keittiöpyyhkeeseen tai talouspaperiin ja laittaa painoksi esimerkiksi ison padan. Anna tofun kuivua painon alla sillä aikaa, kun teet marinadin. 

Hienonna mausteet mahdollisimman pieneksi ja sekoita loput aineet yhteen. Pilko kuivattu tofu kuutioiksi tai vaihtoehtoisesti revi se suuhun sopiviksi paloiksi. Pienemmät muruset paistuvat uunissa rapeammiksi. Sekoita marinadi tofukuutioiden joukkoon niin, että tofu peittyy (lisää tarvittaessa soijakastiketta)  ja anna tekeytyä vaikka yön yli.

Nälän yllättäessä laita uuni lämpenemään 225 asteeseen. Levitä tofupalat uunipellille ja paahda noin 15 minuuttia, tai kunnes pinta on kultaisen ruskea. Valmista odotellessa salaattipohja.

kylmää marinadissa olevaa tofua

Salaattipohjaan tarvitset

  •       Sorrin IsoMixi pussi
  •       pak choi eli pinaattikiinankaali 
  •       muutama uuden sadon porkkana
  •       hunajanauris
  •       oliiviöljyä, balsamicoa ja ripaus suolaa

Kaada Sorrin valmiiksi pesty ja pilkottu IsoMixi salaattikulhoon tai suoraan lautasille. Pilko pak choi suikaleiksi joukkoon. Raasta päälle siivuja porkkanasta ja kuoritusta hunajanauriista. Sekoita salaattiin loraus öljyä ja balsamicoa, sekä ripaus suolaa.

IsoMixi ja salaattipohja

Toimi näin

Ripottele tofukuutiot salaattipohjan päälle lautaselle, ja laita yrttikastike tarjoiluastiaan. Valmistele salaattikastike ja marinoi tofut edellisiltana, jolloin salaatti syntyy nopeasti lounaspöytään.

Ruokaisa salaatti sopii tarjottavaksi illallispöydässä hyvän leivän kanssa. Kesäisen aterian kruunaa ruusunpunainen Fior di Rosa -kuohuviini. Viinin viehkeä tuoksu muodostuu kesäkukkien aromeista, hennosta mausteisuudesta ja yrttisyydestä.  

Maukas salaatti on varioitavissa jokaisen ruokailu- ja makutottumuksiin sopivaksi.

Paahdettu tofusalaatti

Katso myös vinkit hunajanauriin kesäiseen maustamiseen ja lue täältä miten Sorrin salaattitehtaalla homma toimii.

Suusalaatille, 

Sorrin väki

JUUSTO-KESÄKURPITSA-TOMAATTIVUOKA SIRPAN TAPAAN

Juusto-kesäkurpitsa-tomaattivuoka

Juusto-kesäkurpitsa-tomaattivuoka on mahdottoman muheva ja valmistuu kädenkäänteessä uuniin laitettavaksi. Ruoan valmistuessa voit pulahtaa uimassa tai tehdä jotain muuta mukavaa.

 Tee kerralla isompi satsi  ja tarjoa se perheelle ateriana tai grilliruoan tai Sorrin IsoMixin lisukkeena. Harrastatko meal-preppausta?  Siihen tämä kasvisvuoka sopii hyvin.  Pakkaa valmiit ateriat tiivisti sulkeutuviin rasioihin ja lämmitä mikrossa.

Juusto_kesäkurpitsa_tomaattivuoka_raaka-aineet

Näitä tarvitset yhdelle:

  • 50g juustoraastetta
  • 1 kananmuna
  • 150g kesäkurpitsaviipaleita
  • 100g tomaattiviipaleita
  • vettä
  • ½ kasvisliemikuutio

Toimi näin:

  • Liota kasvisliemikuutio n. 2-3 dl vettä, jäähdytä
  • Vatkaa munan rakenne rikki ja lisää liemeen
  • Lado vuokaan vuorotellen juustoraastetta, ohuita kesäkurpitsaviipaleita ja tomaattisiivuja. Lisää tarvittaessa väleihin hieman suolaa ja pippuria. Lado viipaleet pystyyn tai vaakaan
  • Kaada päälle kasvisliemi-munaseos
  • Paista uunissa 200 asteessa n. 45 minuuttia

valmis_juusto-kesäkurpitsa-tomaattivuoka_raaka-aineet

Kiitos Sirpa Heikkilä reseptistä. Oletko jo lukenut Sirpan haastattelun kotisivuiltamme?  Sieltä löytyy muitakin Sirpan vinkkejä värikkääseen syömiseen ja ruoantähteiden käyttöön, kuten Noitakeittoon!

Suu salaatille, 

Piki

Salaatti uusista perunoista

Potuttaako? Tässä maukas perunasalaatti vapuksi tai syö vaikka koko kesä grilliruoan kaverina.

IMG_6395.JPG

Näitä tarvitset: 

  • Sorrin salaattia (esim. valmiiksi pesty Iso Mixi)
  • 500g Sorrin uusia perunoita (saa ainoastaan Turun kauppatorilta)
  • 4 keitettyä munaa
  • 1 teelusikallinen sinapin siemeniä
  • nippu retiisejä
  • 1,5 dl persiljasilppua
  • 1 dl tillisilppua
  • 1 dl ruohosipulisilppua
  • suolaa ja mustapippuria maustamiseen

Salaatinkastike:

  • 3 rkl siideri/omenaviinietikkaa
  • 2 rkl sinappia
  • 1 tl hunajaa
  • 1,5 dl oliiviöljyä
  • suolaa ja mustapippuria maustamiseen

IMG_6380.JPG
Salaatin voi myös rakentaa annossalaatiksi.

Toimi näin: 

Pane uudet perunat kattilaan ja keitä kypsiksi suolalla maustetussa vedessä. Kaada vesi pois ja peitä perunat talouspaperilla ja anna perunoiden vetäytyä hetki.

Laita munat kylmään veteen ja keitä 7 minuuttia veden kiehumisesta. Laita kylmään veteen jäähtymään. Kuori ja puolita munat.

Laita sinapinsiemenet  pannulle ja paahda niitä keskinkertaisella lämmöllä, kunnes ne alkavat poksahtelemaan. Kaada kulhoon.

Tee salaatinkastike sekoittamalla ainekset keskenään, puolita perunat ja kaada haluttu määrä kastiketta niiden päälle ja lisää sinapinsiemenet. Anna imeytyä hetki ja lisää silputut yrtit.

Kaada salaattikulhon pohjalle pussi Iso Mixiä. Lisää perunaseos ja pilkotut retiisit ja puolitetut kananmunat ja nauti.

 

Mangoldiletut

Mikä ihmeen mangoldi? Mangoldi eli lehtijuurikas on vanha ravintorikas pinaattikasvi, sokerijuurikkaan ja punajuuren sukulainen, josta harvemmin tulee kokattua mitään. Niinpä Nina pyysi torityttöjä testaamaan mangoldia ja Sanna sitten kehitti ehdottoman reseptivoittajan:  mangoldiletut tuorejuuston ja tuoreen ruohosipulin kera.

FullSizeRender

Näitä tarvitset:

  • nippu mangoldia torilta
  • 2 munaa
  • 1/2 l maitoa
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl suolaa
  • 1 rkl öljyä

Leikkaa mangoldien varret ja keitä vedessä noin 4 minuuttia. Sen jälkeen lisää mangoldin lehdet ja keitä vielä 2 minuuttia. Kaada siivilään ja purista ylimääräiset vedet pois. Soseuta sauvasekoittimella.

Riko kulhoon munat. Sekoita joukkoon maito, vehnäjauhot, suola ja soseutetut mangoldit sekä öljy. Anna turvota mielellään puoli tuntia. Paista kuumalla pannulla rasvassa.

Mangoldiletut

Sannan lisävinkki:

Tarjoile letut maustamattoman tuorejuuston ja tuoreen ruohosipulin kera.

Kiitos Sanna, että saimme jakaa onnistuneen kokeilun tulokset. Tehkää ihmeessa mangoldilettuja ja antakaa kommentteja maistuvatko teillekin. #sorrinsesonkireseptit

Suu letuille,

Piki

 

 

Wanhanajan mummolan munasalaatti

Ihanan Turku färityskirjan aikaihmisil tehnyt graafikko Kristiina Elo sai käsiinsä sukunsa naisten vanhoja reseptejä ja hän lupasi jakaa mummolan munasalaattireseptin Sorrin salaateista pitävien kanssa.

Laita kulhon pohjalle Sorrin salaattia.

Perinteinen soossi tehdään seuraavasti:

  • 2 dl kermaa löysäksi vaahdotettuna.
  • Mausteeksi 1 rkl väkiviinaetikkaa ja
  • 1 tl sokeria.
  • Päälle hienonnettua kananmunaa.
  • Koristele oreganon lehdillä.

Semmottos.

Kiitos Kristiina. Tätä ehtii vielä tehdä pääsiäispöytään. Hyvää pääsiäistä kaikille!

Salaatti nro 99 – uunilohi-ruispasta-salaatti

Ihan viimeisiä viedään ja tässä salaatissa näytän taas Sorrin salaattisekoitusten ihanuuden. Sorrin käyttövalmis salaattisekoitus, se nyt vaan on niin helppo ja nopea.

Sorrin Gurmee
Sorrin Gurmee on minun ehdoton lempparini, koska siinä on rucola mukana. Se antaa ihanan pähkinäisen maun.

Saat muutamissa minuuteissa maistuvan ja terveellisen aterian, vaikkapa ruoantähteistä. Eilisen herkullisen uunilohen tähteet pääsivät itselläni uuteen elämään tähän toiseksi viimeiseen sadan päivän teemasalaattiin.

Jatka lukemista Salaatti nro 99 – uunilohi-ruispasta-salaatti

Salaatti nro 98 – lehtikaali – peruna – frittata

Viikonloppuaamuisin on kiva syödä vähän tuhdimmin, jaksaa sitten keikkua kaupungilla tai ulkoilla vähän pitempään. Lehtikaali on munakkaiden kaveri, se tuo väriä ja antaa voimaa syöjälle. Tässä viikonloppua varten tuhti munakasohje.

Jatka lukemista Salaatti nro 98 – lehtikaali – peruna – frittata

Salaatti nro 95 – lehtikaalismuutti tavaksi

Nyt alamme lähestyä sadan reseptin finaalia. Tämä on viimeinen smuutti-ohjeeni tähän sarjaan ja siksi ajattelin kerrata vielä, miten yksinkertaisesti herkullisen makuinen ja yleensä mummon villahousujen värinen smuutti syntyy.

Jatka lukemista Salaatti nro 95 – lehtikaalismuutti tavaksi

Salaatti nro 81 – Food and Fun Turku -salaatti

Eilen oli Food and Fun Turku -ruokavfestivaalin avajaiset Turun kaupungintalolla. Paikalla oli huippukokkeja, kaupungin johtoa ja ruoan ammattilaisia. Kirjoitan itse tapahtumasta myöhemmin, nyt kerron teille tarjolla olleen Suklaa-luumu-salaattireseptin, jonka oli kehitellyt tarjoiluesimes Johanna Alitalo Turun kaupungilta.

Jatka lukemista Salaatti nro 81 – Food and Fun Turku -salaatti

Salaatti nro 65 – Lehtikaali-hedelmä smuutti

Taas tarvitaan energiaa lehtikaalista. Maanantai-smuuttiin tuli

  • lehtikaalia (minulla on aina pussi pakkasessa ja otan sieltä kourallisen)
  • banaania
  • ananasta
  • viinirypäleitä
  • ja tänään lisäsin teelusikallisen ginseng-jauhetta!

Jatka lukemista Salaatti nro 65 – Lehtikaali-hedelmä smuutti