Aihearkisto: Valitse raaka-aineen mukaan

Proteiinipitoinen salaatti lehtikaalista ja kvinoasta

Virkeitä uutisia päämajastamme: Sorrin lehtikaalisesonki on taas alkanut!

Siitä intoutuneena päätin tehdä proteiinipitoisen lehtikaalisalaatin Päämajan väelle. Lehtikaalihan on ravintopitoinen superruoka ja kun siihen lisätään proteiinipitoista kvinoaa ja kikherneitä, niin jaksaminen on taattu.

Mikset sinäkin nyt hankkisi  ”supervoimii” lehtikaalista?

Näitä tarvitset (kuudelle):

  • 4 dl keitettyä kvinoaa
  • 1 pss Sorrin lehtikaalia
  • 2 hunajanaurista
  • 1 prk kikherneitä
  • 2 dl paahdettuja auringonkukansiemeniä
  • 3 valkosipulinkynttä
  • paljon tuoretta minttua
  • Neito sitruunaöljyä
  • puristettua sitruunamehua
  • suolaa, mustapippuria
Kikherneitä ja kvinoaa
Kikherneet ja kvinoa ovat hyviä proteiininlähteitä.

Toimi näin:

Keitä kvinoa ohjeen mukaan. Muista huuhdella kvinoa kunnolla siivilässä ennen keittämistä.  Kvinoan pinnalla olevat saponiinit antavat sille ”saippuamaisen” maun, mutta se lähtee pois kunnollisella huuhtelulla.

Keittämisen jälkeen voit jäähdyttää kvinoan huuhtelemalla kylmällä vedellä tai antaa jäähtyä kattilassa. Voit myös käyttää sen lämpimänä.

Pilkottu lehtikaali
Pilko lehtikaali pieneksi. Sorrin pestyssä lehtikaalissa ei ole varsia, jokunen lehtiruoti voi olla.

Leikkaa Sorrin lehtikaalipussi auki ja kaada suoraan kulhoon tai  pilko lehtikaali vielä pienemmäksi silpuksi. Itselleni maistuu pieniksipilkottu paremmin.

Avaa kikherneet, kaada siivilään ja huuhtele kylmällä vedellä ja lisää salaattikulhoon.

Lisää kikherneet
Voit vaihtraa kikherneet lempipapuihisi.

Paahda auringonkukansiemenet pannulla.

Kuori hunajanauriit ja pilko ne ja valkosipuli pieneksi ja kaada  lehtikaalin ja kikherneiden joukkoon. Lisää kvinoa ja auringonkukansiemenet.

Laita ainekset suoraan salaattikulhoon
Lisää minttua ja valkosipulia omien makunystyröidesi mukaan.

Mausta sitruunamehulla ja Neito-sitruunaöljyllä, suolalla ja pippurilla. Ihana lehtikaalisalaatti on valmis. Salaatti on tosi vihreä ja lempeän makuinen, eli jos haluat lisää hapokkuutta tai väriä, niin tee se vaikkapa pakastepuolukoilla (jos sinulla niitä vielä pakkasessa on). Jos haluat makeamman salaatin, niin lisää rusinoita! Punaista väriä saa myös paprikanpaloilla.

Lehtikaali-kvinoa-kikhernesalaatti
Lehtikaali salaattin saat väriä lisäämällä jotain punaista tai savumanteleita, kuten me teimme!

Suu salaatille, maistuiko?

Piki

JUHLA-ATERIA 20 JUHLIJALLE!

Kolmen ruokalajin menu

Pähkäiletkö mitä tarjota pääsiäisaterialla? Tässä Suomen kokkimaajoukkuejohtajan ja Espan kokkikoulun keittiömestari Kristian Vuojärven kehittämä kolmen ruokalajin keväinen juhlamenu.

Lue ensin ohjeet tarkkaan, sillä saatat tarvita hieman kärsivällisyyttä, sen verran monista komponenteista ruokalajit  koostuvat.

Saimme olla mukana Mimiksen puutarhan järjestämässä bloggarien kokkausillassa Espan kokkikoulussa. Meitä oli parisenkymmentä kokkaajaa ja Krisu vielä neuvomassa meitä, joten homma pysyi kutakuinkin hanskassa. 

Kaikki raaka-aineet esillä.
Kerää kaikki tarvittava esille. Mimiksen Niko kertoi mausteyrteistä.

Esivalmistelu on tärkeää!

Voit vapaasti poimia näistä vinkeistä osasia tai tehdä koko setin vaikkapa yhdessä perheen kanssa. Reseptit ovat  20 hengelle, joten muista pienentää määriä, jos kokkaat pienemmälle porukalle.

Suositus: nosta kaikki raaka-aineet ruokalajeittain pöydälle ja punnitse kaikki valmiiksi astioihin.

Yrttejä ja salaattia
Ruokiin tarvitaan paljon Sorrin IsoMixiä ja Mimiksen yrttejä.

1. Alkuruoka: Kylmä keitto Sorrin Puutarhan antimista.

Alkuruoaksi oli salaattikeitto, kyllä, luit oikein: salaattikeitto Sorrin Mixi-sekoituksesta. Tosi raikas keitto olikin. Sen kanssa oli värikäs ja rouskuva, juureslisukkeilla lisätty salaattiMixi ja yrttinen spelttinappi.

Alkuruoaksi Sorrin Mixi-salaatista tehty vihreä keitto lasipurkissa ja lautasella Sorrin Mixiä värikkäillä retikka- ja kyssäkaalisiivuilla ja spelttinäkkärillä.

Vihreä keitto

    • 1 kg jogurttia (on n. 1 l.)
    • 4 l Sorrin IsoMixiä
    • 2 kpl kurkkua
    • 2 kpl vihreää tomaattia
    • ½ solo valkosipulia
    • ½ chiliä
    • suolaa
    • oliiviöljyä
    • vaalea balsamicoa
    • Sorrin minttua

Leikkaa kurkut, tomaatit, valkosipuli ja chili pieniksi.

Laita blenderiin salaattimixi, jogurtti, kurkut, tomaatit, valkosipuli, chili ja minttu.

Mausta suolalla, oliiviöljyllä, balsamicolla. Laita kylmään.

Salaattikeitto
Vihreä salaattikeitto tarjottiin lasipurkista juotavaksi.

Salaatti

      • 2 l Sorrin IsoMixiä
      • 4 vihreätä ja punaista retikkaa
      • 2 kpl Sorrin kyssäkaalia
      • erivärisiä tomaatteja
      • kylmäpuristettua rypsiöljyä
      • suolaa
      • vaaleaa balsamicoa
      • mustapippuria

Leikkaa retikat ja kyssäkaali ohuiksi siivuiksi mandoliinilla ja laita jääveteen.

Leikkaa tomaatit epäsäännöllisiksi paloiksi.

Mausta vihannekset suolalla, rypsiöljyllä, balsamicolla ja mustapippurilla. Kokoa salaatti. 

Salaattien kokoaminen.
Salaattien kokoaminen käy helposti. Etualalla spelttileipäset.

Spelttinäkkileipä

      • 2 dl vettä
      • 20 g hiivaa
      • 6 dl spelttijauhoja
      • 5 g suolaa
      • Pinnalle Mimis-kukkaissuolaa

Mittaa ainekset kulhoon ja sekoita voimakkaasti. Jätä taikina huoneenlämpöön 10 tunniksi. Mikäli taikina on löysää lisää jauhoja. Kauli taikinasta taikinakoneella  (pastakoneella) ohutta levyä ja stanssaa pyöreiksi kiekoiksi. Paista uunissa 180 C° 8 minuuttia.

Valmiissa salaatissa oli väriä, suutuntumaa ja terveyttä.

Valmis salaatti
Ohueksi siivutetut retikat ja kyssäkaalit sopivat hyvin Sorrin Mixin kanssa syötäväksi.

Väliruoaksi ”Krisun signature-annos”, minttu-sokeri-suolattua siikaa ja suolaheinäkastiketta.

Alkuruoan jälkeen oli Kristianin signature-annos.  Tässä oli minttusuolattua siikaa, kurkkua ja kukkakaaliakin kolmella eri tavalla ja suolaheinä beurre-blanc-kastike.  Ihania makuja erilaisilla suutuntumilla.

Kristianin signature-annos
Minttusuolattua siikaa, kukkakaalia kolmella tavalla, paistetut kurkut ja suolaheinä beurre-blanc-kastike. Nam.

Minttusuolattua siikaa

      • 100 g Suolaa
      • 1,5 kg siikafilettä
      • 2 ruukkua  Sorrin minttua
      • 60 g sokeria

Nypi siiasta ruodot ja fileoi nahattomaksi. Laita suola, sokeri ja mintut kutteriin ja aja hienoksi. Suolaa fileet kauttaaltaan minttusuolalla. Laita fileet vakuumipussiin, sulje pussit ja anna suolaantua 2 tuntia. Pyyhi fileistä liiat suolat pois. Leikkaa annospaloiksi.

Ranskalainen suolaheinä beurre blanc

      • 4 rasiaa Mimis suolaheinää
      • 1 laakerinlehti
      • 100 g voita
      • 4 dl kermaa
      • 6 dl valkoviiniä
      • 2 shalottisipulia
      • suolaa
      • 2 dl vettä
      • 4 rkl vaaleaa balsamicoa

Kuori ja hienonna sipuli. Freesaa sipulit öljyssä. Possauta balsamico kattilaan, eli lisää  varsin kuumaan kattilaan balsamico, jolloin siitä haihtuu etikkaa pois ja jäljelle jää ihanat aromit. Lisää valkoviini ja keitä 10 minuuttia, lisää vesi ja laakerinlehti. Keitä 10 minuuttia ja siivilöi. Lisää kerma ja voi vatkaten sekaan. Laita kastike blenderiin ja lisää suolaheinä ja aja tasaiseksi, siivilöi. Mausta suolalla.

Kukkakaalipyre

      • 50 g voita
      • 2 dl kermaa
      • 2 dl maitoa
      • 1 kpl kukkakaalia
      • valkoista balsamicoa
      • suolaa

Nypi kukkakaalista nuppuja. Paahda kukkakaalit 250C° uunissa kunnes ne ovat paahtuneet. Kiehauta kattilassa maito ja kerma, lisää kukkakaalit kiehuvaan nesteeseen ja keitä kypsäksi. Siivilöi neste kulhoon ja siirrä kukkakaalit blenderiin. Soseuta pyree tasaiseksi, lisää tarvittaessa nestettä. Mausta pyree voilla, balsamicolla ja suolalla.

Friteerattua kukkakaalia

      • 1 kukkakaali
      • öljyä
      • suolaa

Irrota kukkakaalista pieniä nuppuja. Friteeraa kullanruskeiksi 180-asteisessa öljyssä ja mausta suolalla.

Pikkelöityä kukkakaalia

      • 1 kukkakaali
      • 0,1 l  väkiviinaetikkaa
      • 0,2 kg sokeria
      • 0,3 l vettä

Irrota kukkakaalista pieniä nuppuja, kiehauta pikkeliliemi ja kaada kaalien päälle, anna maustua vähintään puoli tuntia.

Hiillostettua kurkkua

      • 2 kpl kurkkua
      • suolaa
      • oliiviöljyä

Hiillosta kurkut pannulla mustiksi. Leikkaa epäsäännöllisiksi paloiksi ja mausta suolalla ja oliiviöljyllä.

Valmis annos
Koottu annos viimeistellään suolaheinä-beurre-blanc-kastikkeella.

2. Pääruoka: Nordic Wasabilla maustettua Lihapajan karitsaa, kiinansipulia ja wasabin kukkaa.

Lihapajan karitsa
Lihapajan karitsa oli vallan mureaa.

Nordic wasabilla maustettua Lihapajan karitsaa

    • karitsan ulkofilettä
    • suolaa
    • öljyä
    • mustapippuria
    • rosmariinia
    • valkosipulia
    • voita
    • Nordic wasabia

Putsaa fileet kalvottomiksi. Paista pannulla runsaassa voissa rosmariinin ja valkosipulin kera. Loppukypsennä uunissa 120C° sisälämpötilaan 54C°. Leikkaa annospaloiksi. Mausta suolalla ja wasabilla.

Paahdettua selleriä

    • 2 kpl selleriä
    • suolaa

Halkaise sellerit ja laita uunipellille 200C° 45 min. Kuori selleri, tohota pinta tummaksi (eli polta kaasupolttimella, näin saadaan aikaan kiva väri selleriin) ja mausta suolalla.

Flower sprouts
Flower sprouts nostetaan talouspaperille kuivumaan. Tähän voisi käyttää Sorrin lehtikaaliakin.

Flower sprouts

    • 0,5 kg flower sproutsia
    • suolaa

Putsaa  flower sproutsit ja friteeraa flower sproutsit 180C° ja mausta suolalla.

Valkosipuli-selleripyre

    • 1 selleri
    • 2 kpl valkosipulia
    • 0,5 l maitoa
    • 0,5 l kermaa
    • voita
    • suolaa

Kuori sellerit ja sipulit, laita kattilaan maidon ja kerman kera. Keitä kypsiksi ja aja blenderissä pyreeksi. Lisää voita ja  tarkista maku.

Wasabinkukkakastike

    • 2 shalottisipulia, hienonnettuna
    • 1 porkkana, kuutioituna
    • 2 varsiselleriä, viipaloituna
    • rypsiöljyä
    • 1 rkl ruokosokeria
    • 3 dl valkoviiniä
    • 1 l lihalientä
    • ¼ punttia timjamia
    • mustapippuria
    • suolaa
    • Wasabinkukkaa

Paahda kasviksia laakeassa kattilassa. Lisää sokeri ja anna karamellisoitua hetki. Lisää valkoviini, keitä niin että jäljellä on puolet. Lisää lihaliemi. Anna kiehua melko voimakkaasti. Keitä seosta kasaan niin, että siitä on jäljellä noin 3 dl. 

Siivilöi pienempään kattilaan, lisää timjamit ja anna maustua 15 minuuttia, siivilöi. Mausta wasabinkukilla ja tarvittaessa suolalla ja pippurilla.

Lammas-annos
Lammasta, valkosipuliselleripureeta ja paahdettua selleriä ja wasabinkukkakastiketta.. Herkullista. Yksinkertaisen hyvää.

3. Jälkiruoka: Sitruunaverbenalla maustettua valkosuklaata, sitruunaverbenajäätä ja sitruunaverbenakinuskia.

Jälkiruoka
Raikas jälkiruoka koostui monesta komponentista.

Sitruuna verbenalla maustettua valkosuklaa moussea

    • 2 liivatelehteä
    • laita likoamaan kylmään veteen
    • 320 g valkosuklaata
    • sulata suklaa kulhossa vesihauteessa
    • 180 g maitoa
    • 50 g Mimis sitruunaverbenaa
    • ripaus suolaa

Kiehauta kattilassa. Purista liivatelehdestä vesi pois ja lisää kuumaan maitoon. Lisää myös  verbenat maitoon anna uuttua 20 minuuttia, siivilöi.

Lisää sulatetun suklaan sekaan tilkka maitoa ja sekoita nuolijalla hiljalleen niin, että rasva erottuu ja suklaasta tulee hieman rakeista. Lisää puolet jäljellä olevasta nesteestä ja ala sekoittaa ripeästi nuolijalla niin, että suklaasta tulee tasaista. Lisää loput nesteet ja jatka voimakkaasti sekoittamista kunnes seos on tasaista.

  • 340 g kermaa

Vaahdota kevyeksi vaahdoksi.

Kun suklaa-seos on jäähtynyt 32C°, nostele sekaan vaahdotettu kerma. Annostele mousse lautasille ennen kuin se jämähtää. Siirrä hetken päästä kylmään.

Sitruunaverbena granite

    • 7 dl vettä
    • 1 dl sokeria
    • 50 g Mimis sitruunaverbenaa

Kiehauta puolet vedestä sokerin kanssa, lisää loput vedestä kylmänä. Yhdistä kaikki aineet blenderissä ja aja kunnes seos on vihreää. Siivilöi massa laakeaan astiaan ja jäädytä. Raavi jäätynyt massa haarukalla graniteksi.

Sitruunafinancier

Sitruunaverbena kinuskia

    • 90 g sokeria
    • 90 g glukoosia
    • 93 g maitoa
    • 75 g voita
    • 4 g suolaa
    • 200 g kermaa
    • 50 g Mimis sitruunaverbenaa

Kiehauta kerma. Sekoita muut aineet kattilassa. Keitä 147C° kokoajan sekoittaen. Lisää kiehautettu kerma pienissä osissa kokoajan sekoittaen (ole varovainen, seos on todella kuumaa). Blendaa sitruunaverbena kinuskiin.

Financier

    • 120 g mantelijauho
    • 80 g  vehnäjauho
    • 210 g tomusokeri
    • 180 g valkuainen
    • 180 g ruskea voi

Lämmitä voi 158C°, siivilöi ja jäähdytä. Vaahdota valkuainen. Sekoita kuiva-aineet keskenään. Sekoita kuiva-aineet valkuaisvaahtoon. Sekoita voi joukkoon. Laita vuokiin ja paista 180C° 10 min.

Sitruuna-valkosuklaa crumble

    • 75 g sokeria
    • 25 g vettä
    • 40 g valkosuklaata
    • 1 sitruunan kuori

Kuumenna kattilassa vesi ja sokeri 121C°. Lisää kuuman siirapin joukkoon valkosuklaa ja sekoita vispilällä voimakkaasti kunnes seos muuttuu murumaiseksi. Mausta muru raastetulla sitruunankuorella.

Tässä vielä itse menu.

Illan menu
Tässä vielä illan menu kokonaisuudessaan.

Kiitos vielä illan järjestäjille ja osallistujille.Suun huvituksia  ja kielenlaulantaa piisasi. 

Illan yhteistyökumppanit Kokkikoulu Espa, Vihannespörssi, Lihapaja, Pieni Kalatila, Vakka-Suomen panimo sekä tietysti Sorrin puutarha ja Kotipellon puutarha.

Mistä sinä pidät eniten?

Yllätys, yllätys, vaikken itse hapanmaitotuotteita käytäkään, enkä jogurteista pidä, niin tuo salaattikeitto oli ihan parasta ja nousi suosikikseni.  Eli jos et mitään muuta näistä resepteistä  kokkaa, niin kokeile ainakin sitä! Laita kommenttia, ja kerro mitä pidit!

Suu salaatille ja kokkailun iloja, 

Piki

SALVIALLA MAUSTETTU PEKONISALAATTI JA SALVIA-ÖLJY

Tiedättekö, mikä on tämän kesän trendiyrtti? Se on salvia, maukas ja monikäyttöinen yrtti. Italiassa se on suosittua friteerattuna, pastan kastikkeessa ja kanan kera.

Kysyimme salvian käyttövinkkejä FitFoodin ravintovalmentaja  Sirpa Heikkilältä. Hän ehdotti salvia-pekoni-salaattia ja salviaöljyä, joten päätimme yhdistää ne ja herkuttelimme sitten lounaaksi salvia-pekoni-salaatilla, johon lisäsimme salviaöljyä kastikkeeksi.

salvia-pekoni-salaatti

Tässä resepti kokeiltavaksesi. Kasvissyöjät voivat jättää pekonin pois ja paahtaa joukkoon auringonkukansiemeniä tuomaan rapsakkuutta. Resepti on kolmelle.

SALVIALLA MAUSTETTU PEKONISALAATTI

NÄITÄ TARVITSET:

  • 1 pkt pekonia
  • 10 kpl salvian lehtiä
  • 1 kpl parsakaali
  • 1 pss Sorrin IsoMixiä
  • 20 kpl kirsikkatomaatteja
  • 1 pieni punasipuli
  • 3 retiisiä

TOIMI NÄIN:
Pilko pekoni ja laita pannulle paistumaan.  Lisää salvia ja parsakaalin nuput pannulle ja paista rapeaksi.
Puolita kirsikkatomaatit, viipaloi retiisit ja pilko punasipuli ohuiksi renkaiksi.
Kaada Sorrin IsoMixiä suoraan pussista kolmelle lautaselle ja kasaa salaatti ja mausta salviaöljyllä.

SALVIAÖLJY

NÄITÄ TARVITSET:

  • 20 kpl salvianlehtiä (tai enemmän, riippuen kuinka voimakasta öljyä haluat)
  • 1 dl öljyä
  • ½ dl   sitruunamehua
  • suolaa
  • ripaus sokeria

TOIMI NÄIN:
Sekoita tehosekoittimessa kaikki ainekset. Kaada salaatin päälle ja nauti ihanasti!

Se on sitten kevät. Jaa, mistä sen tietää? No Sorrin puutarhan salaateista tietysti, salaatit tuloo!

Suu salaatille,

Piki

Paahdettu punajuuri-mandariini salaatti

Nyt saa torilta Sorrin tiskiltä jättikokoisia kesäpunajuuria, jotka ovat ihanan makeita ja sopivat loistavasti syksyiseen salaattiin, kokeile vaikka!

Paahdetut kesäpunajuuret
Paahdetut kesäpunajuuret ovat isosta koostaan huolimatta makeita.

Näitä tarvitset:

  • 2 isoa jättipunajuurta (kesälaatu, Sorrin tiskiltä)
  • 1 rkl rypsiöljyä
  • 1 rkl hunajaa
  • 1/2 tl suolaa
  • ripaus mustapippuria
  • 1 pss Sorrin IsoMixiä
  • 4 mandariinia
  • 1 rkl basamiviinietikkaa
  • 1 mozzarella pallo / fetaa
  • 1 dl saksanpähkinöitä

Punajuurisalaatti
Ohjeesta tulee neljä annosta.

Toimi näin:

  • Kuori ja leikkaa punajuurista puolen sentin ”ranskalaisia”. Nosta punajuuriranskikset kulhoon, kaada päälle öljy, juokseva hunaja, suola ja pippuri. Sekoita ja kaada uunipellille.
  • Paista 225-asteisessa uunissa 15-20 minuuttia.
  • Purista yhdestä mandariinista mehu ja sekoita joukkoon balsamiviinietikka.
  • Kuori ja lohko loput mandariinit salaattiin.
  • Levitä salaatti lautasille ja asettele päälle punajuuret ja mandariinilohkot.
  • Valuta ja revi mozzarella salaatin päälle.
  • Lisää saksanpähkinät ja kastike.

Paahdettu punajuurisalaatti
Syksyinen salaatti syntyy paahdetuista punajuurista

Nam. Olemme torilla lokakuussa perjantaisin ja lauantaisin. Käy viikonloppuna ostoksilla ensi viikkoa varten.

Suu salaatille,

Piki

Punajuurisalaatti sinappikastikkeella

Mietin useasti, että punajuuresta olisi kiva tehdä joku salaatti, mutta monta kertaa asia kilpistyy siihen, etten keksi mitään vaivatonta reseptiä tai sitten pelkään värjääväni niin kädet kuin vaatteetkin. Punajuuri on Ninan herkkua, joten päätin yllättää hänet ja Vesan kiireisen toripäivän jälkeen tällä salaatilla.

Punajuuri
Punajuuri on parhaimmillaan juuri nyt.

Näitä tarvitset:

  •  Sorrin pesty IsoMixi  (150g)
  • Sorrin pesty Rucola (70g)
  • 6 punajuurta (keitettynä ja jäähdytettynä)
  • 200g fetaa
  • punasipulia renkaina
  • mintun lehtiä

Sinappikastike sopii punajuurelle.
Sinappikastike sopii punajuurelle.

Kastike:

  • 3 rkl vettä
  • 3 rkl hunajaa
  • 2 rkl balsamicoa
  • 2 rkl sinappia

Keitetyt punajuuret
Keitä punajuuret kuorineen.

Toimi näin:

  • Keitä punajuuret kuorimattomina ja kokonaisina kypsiksi. Kaada vesi pois ja jäähdytä hieman.  ”Purista” punajuuret ulos kuorestaan ja pilko, muista kertakäyttöhanskat. Halutessasi päällystä leikkuulauta leivinpaperilla.
  •  Lado kulhon pohjalle IsoMixi-sekoitus ja lisää reunoille rucola, lisää pilkottu punajuuri, sipulirenkaat ja feta.
  • Sekoita kastikeaineet ja pirskottele salaatinpäälle.
  • Koristele mintunlehdillä.
  • Herkuttele ja nauti!

    Punajuurisalaatti sinappikastikkeella
    Punajuurisalaatti sinappikastikkeella

Maistuiko Vesalle ja Ninalle?

– Kiitos, maistuu namilta. Täydellinen ateria toripäivän jälkeen!

Suu salaatille,

Piki

Lämmin vege lehtikaalisalaatti sataykastikkeella

Tekeekö sinunkin välillä mieli lämmintä ruokaa, vaikka aurinko helottaa kuumana tulipallona? Satay ja lime sopivat erinomaisesti yhteen lämpimien kasvisten ja lehtikaalin kera.

Tässä sinulle maistuva ja nopea resepti Sorrin lehtikaalista. Käytin salaatissa lehtikaalin lisäksi kukkakaalia, sipuleita ja porkkanaa. Jos jääkaapissasi on muita kasviksia, voi halutessasi käyttää ne pois pilaantumasta.

lehtikaalisalaatin raaka-aineita
Salaattiin tulee lehtikaalin lisäksi kasviksia ja cashew-pähkinöitä.

Idea tässä salaatissa on se, että kasvikset freesataan toisella, öljytyllä pannulla (uunissa tai grillissä) ja lehtikaali paistetaan rapsakaksi toisella, kuivalla pannulla. Käytä mieluummin muuta kuin teflonpohjaista paistinpannua.

Näitä tarvitset:

  • 2 rkl öljyä
  • pieni kukkakaalinpää
  • 1 porkkana
  • 1 pieni punasipuli
  • 1-2 valkosipulinkynsi
  • 1/2 purkkia kikherneitä
  • 60g eli 1/2 pss Sorrin lehtikaalia
  • Sorrin korianteria
  • 2 rkl cashew-pähkinöitä
  • suolaa ja mustapippuria mausteeksi

Kastike:

  • 2 rkl valmista Satay-kastiketta
  • 2 rkl valmista limemehua (1 rkl limemehua+1 rkl vettä) tai purista limestä mehua 2 rkl.

raastetut_raaka-aineet
Raasta ja pilko kasvikset pieneksi

Esivalmistele näin:

  • raasta porkkana
  • riivi kukkakaalin kukinnot pieneksi ja pilko varsi
  • pilko punasipuli
  • murskaa ja pilko valkosipuli
  • avaa kikhernepaketti ja kaada liemi ja kikherneet rasiaan. Ota haluttu määrä salaattiin ja laita loput jääkaappiin.

Toimi näin:

  • Kaada öljy pannulle ja lisää kasvikset ilman kikherneitä ja pähkinöitä. Freesaa al dente.
  • Laita toiselle, kuivalle pannulle lehtikaalit paistumaan, näin niistä tulee rapsakoita. Tarkkaile lämpötilaa, ettet polta lehtikaalia. Reunat saavat hieman ruskettua, mutta ei palaa. Aloita vaikka miedolla lämmöllä.
  • Lisää kasvisten joukkoon kikherneet ja pähkinät. Halutessasi voit lisätä lehtikaalin kasvisten joukkoon tässä vaiheessa, ja freesaa nopeasti kikherneiden kanssa. Tällöin lehtikaalista ei tule niin rapsakkaa.
  • Sekoita satay ja lime -kastikeaineet keskenään.
  • Kaada lämmin vege-lehtikaalisalaatti -salaatti lautaselle ja kaada satay-kastike päälle.
  • Koristele Sorrin korianterilla.

Vege_lehtikaali_sataysalaatti
Lämmin vege-lehtikaali-sataysalaatti, silvousplait.

Toivottavasti maistuu kuten minulle. Kerro, kokeilitko ja mitä pidit?

Suusalaatille,

Piki

Saaristopiknik: vinkit suuren porukan tarjoiluun

Kesällä ei vietetä aikaa keittiössä.

Aiotko sinäkin nauttia kesästä ja syödä luonnonhelmassa? Sorrin pestyillä Mix’it -salaattisekoituksilla on helppo taikoa lisukkeiden kera värikäs ja maistuva ruoka isollekin porukalle. Lisäksi tarvitset savulohta matkan varrella olevasta myyntipisteestä, leipää ja levitteitä.

Vähän leipää, levitteitä ja sipulia lisäksi.
Vähän leipää, levitteitä ja sipulia lisäksi.

Tässä vinkkini helpolle ja nopealle tarjoilulle:

Näitä tarvitset 15 hengelle, 30 tuplaa määrät.

Leivät ja levitteet: valitse oman makusi mukaan pari/kolme siivua per ruokailija ja kolme rasiaa levitettä.

  • 1 patonki
  • 2 pakettia reissumiestä
  • riisikakkuja, suolakeksejä
  • Cantadou-piparjuurilevite
  • Tillilevite
  • Valkosipulilevite

Valmis kala sopii hyvin saaristolaispöytään. Jos matkan varrelta löytyy savustamo, niin hanki kala sieltä tai osta ennakkoon torilta, hallista tai kaupan kalatiskiltä.

Kala 15 hengelle (30 hengelle tuplaa määrät)

  • 2 kokonaista savustettua lohta
  • 2 sitruunaa
  • tilliä koristeluun

Valmis lohi on erinomaisen helppo tarjottava.
Valmis lohi on erinomaisen helppo tarjottava.

Sorrin Mix’it – käyttövalmiit salaattisekoitukset

Minähän en piknikkiä tee ilman Sorrin Mixejä. Ne ovat pestyjä, ei tarvita vettä eikä veistä. Kaada rapsakka salaattisekoitus kulhoon ja haluamasi lisukkeet päälle.  Tässä ehdotukseni sinulle:

Salaateista syntyy hetkessä väriä pöytään.
Salaateista syntyy hetkessä väriä pöytään.

 

Salaatti 15 hengelle (30 hengelle tuplaa määrät)

  • 4 pss Sorrin IsoMixi 120g
  • 10 tomaattia
  • 1 litra mansikoita
  • 1 pss sinihomejuustomuruja (laita erikseen tarjolle)
  • auringonkukansiemeniä
  • Neito-sitruunaöljy
  • sormisuola ja mustapippuri
  • kesäsipulia (laita erikseen tarjolle)

Lisukkeeksi mansikoita ja tomaattia.Sorrin Mix'it -salaattisekoituksen päälle laitetaan mansikoita ja tomaattia.
Lisukkeeksi sopivat mansikat, tomaatit ja erikseen tarjottavat sinihomejuustomurut ja sipulit.

Suvijuomaksi tietysti kuohuvaa: Vichyä tai Proseccoa tai Palmerin Blanc de Blancs -samppanjaa.

Minä en ainakaan halua kesällä kokata keittiössä enkä tiskata ison porukan jälkiä, joten käytän kertakäyttöastioita, mutta valitsen muovisten tilalle vähän hinnakkaammat puiset aseet ja pahviset lautaset.

Onko sinulla hyviä ideoita suuren porukan ruokkimiseen? Jaa meille omat picnic-vinkkisi, voit voittaa Sorrin suvikassin täynnä vehreitä herkkuja.

Suut salaatille ja viettäkää oikein nautinnollinen viikonloppu merellä, muistakaa pelastusliivit eikä roskata Itämerta,

Piki

 

Salaatti uusista perunoista

Potuttaako? Tässä maukas perunasalaatti vapuksi tai syö vaikka koko kesä grilliruoan kaverina.

IMG_6395.JPG

Näitä tarvitset: 

  • Sorrin salaattia (esim. valmiiksi pesty Iso Mixi)
  • 500g Sorrin uusia perunoita (saa ainoastaan Turun kauppatorilta)
  • 4 keitettyä munaa
  • 1 teelusikallinen sinapin siemeniä
  • nippu retiisejä
  • 1,5 dl persiljasilppua
  • 1 dl tillisilppua
  • 1 dl ruohosipulisilppua
  • suolaa ja mustapippuria maustamiseen

Salaatinkastike:

  • 3 rkl siideri/omenaviinietikkaa
  • 2 rkl sinappia
  • 1 tl hunajaa
  • 1,5 dl oliiviöljyä
  • suolaa ja mustapippuria maustamiseen

IMG_6380.JPG
Salaatin voi myös rakentaa annossalaatiksi.

Toimi näin: 

Pane uudet perunat kattilaan ja keitä kypsiksi suolalla maustetussa vedessä. Kaada vesi pois ja peitä perunat talouspaperilla ja anna perunoiden vetäytyä hetki.

Laita munat kylmään veteen ja keitä 7 minuuttia veden kiehumisesta. Laita kylmään veteen jäähtymään. Kuori ja puolita munat.

Laita sinapinsiemenet  pannulle ja paahda niitä keskinkertaisella lämmöllä, kunnes ne alkavat poksahtelemaan. Kaada kulhoon.

Tee salaatinkastike sekoittamalla ainekset keskenään, puolita perunat ja kaada haluttu määrä kastiketta niiden päälle ja lisää sinapinsiemenet. Anna imeytyä hetki ja lisää silputut yrtit.

Kaada salaattikulhon pohjalle pussi Iso Mixiä. Lisää perunaseos ja pilkotut retiisit ja puolitetut kananmunat ja nauti.

 

Inkivääri-chili-lehtikaalismoothie

Olemme Ninan  kanssa ryhtyneet juomaan vihreää voimajuomaa aamuisin torjumaan väsymystä.  Eliksiiri pitää sisällään Sorrin lehtikaalia, inkivääriä, chiliä, minttua ja omena- tai appelsiinimehua.

inkiväärismoothien raaka-aineet

Juoman väri on niin huikea, että mainitsin eräälle asiakkaalle sen  olevan myrkkyä, myrkkyä väsymykseen. Hän vastasi, ettei elintarvikkeesta saa käyttää sanaa ”myrkky”, joten ei käytetä sitä sanaa, vaikka värin puolesta sellainen  mielleyhtymä syntyykin. Olkoon juomamme vihreää taikajuomaa, voimajuomaa syksyn kaamokseen.

Chilejä
Suomalaisissa chileissä on valittavana tulisempia ja vähemmän tulisia vaihtoehtoja..

Näitä tarvitset blenderiin:

  • pussi Sorrin lehtikaalia (tai pari kourallista, jos teet vain yhden lasillisen)
  • pala inkivääriä (voit pilkkoa pieneksi ennen blenderiin laittoa, riippuen blenderisi tehosta)
  • pala chiliä (valitse voimakkuus oman makusi mukaan)
  • mintun lehtiä
  • omena- tai appelsiinimehua sopivan paksuuden aikaansaamiseksi.

Toimi näin:

  • Laita kaikki ainekset blenderiin ja lisää hieman mehua ja surauta pehmeäksi. Jatka mehun lisäämistä, kunnes olet saavuttanut oman maun mukaisen paksuuden.
  • Kaada laseihin ja tarjoa koko perheelle.

Sorrin shotit

Tee halutessasi pieniä shotteja lisäämällä runsaammin inkivääriä ja chiliä. Maku töräyttää väsymyksen päästä varpaisiin ja olet taas valmis pimenevän päivän toimiin.

Muista pakastaa riittävästi lehtikaalia talven varalle.

Suu salaatille,  Sorrin sesonkia on vielä jäljellä lokakuun loppuun!

Piki ja Ninnu

Kaalikääryleet kasvistäytteellä

Nyt kannattaa kokeilla kaalikääryleitä kasvistäytteellä. Sanna torilta antoi tämän ihastuttavan idean täyttää kaalikääryleet kesäkurpitsarisotolla. Sanna vinkkasi myös, että kaalikääryleissä pääsee helpommalla, kun laittaa kaalin pakkaseen keittämisen sijaan. Kaalin sulaessa saa lehden yhtä helposti irti kuin keittäessäkin eikä ravintoaineita mene hukkaan.

Kasvisrisoton aineet

Tee ensin kesäkurpitsarisotto, näitä tarvitset:

  • 3 dl risottoriisiä tai puuroriisiä
  • 1 rkl öljyä
  • n. 5 dl vettä + kasvisliemikuutio tai kanafondia
  • 2 dl valkoviiniä
  • 1 (n. 400 g) kesäkurpitsa
  • 1 rkl sitruunamehua
  • 1-2 dl juustoraastetta ja parmesaania
  • mustapippuria
  • inkivääriä

Toimi näin:

  • Laita vesi kiehumaan ja lisää sinne kasvisliemikuutio tai kanafondi.
  • Odotellessa veden kiehumista kuumenna öljy pannulla ja kuullota riisit.
  • Lisää joukkoon pilkottu kesäkurpitsa. Lisää hieman kasvislientä ja anna hautua kannen alla, kunnes vesi on haihtunut.
  • Lisää sitten valkoviiniä ja anna taas hautua kannen alla.
  • Jatka näin, eli lisää vuoroin kasvislientä ja valkoviiniä kunnes riisi on kypsää.
  • Raasta juustot ja lisää ne risoton joukkoon.
  • Viimeisenä mausta mustapippurilla, sitruunalla ja inkiväärillä.

Kaalikääryleet, näitä tarvitset:

  • 1 käärylekaali (pakasta ja sulata Sannan vinkin mukaan, tai keitä niin, että pystyt tekemään kääryleitä)
  • kesäkurpitarisottoa

Siirappinen öljy kääryleitten päälle:

  • 1 dl öljya
  • 1 dl siirappia
  • 1/2 tl suolaa
  • hieman sitruunamehua
  • rosmariinia

Toimi näin:

  • Ota esikäsitellystä kaalista lehti ja laita siihen muutama ruokalusikallinen risottoa. Rullaa kauniiksi kääryleiksi ja aseta voideltuun uunivuokaan.
  • Kun olet saanut kääryleet rullatuiksi, valmista mausteöljy. Sivele se tasaisesti kääryleitten päälle. Jos suussa maistuu parhaimmalta oikein makea kaalikääryle, voit lisätä vielä kerroksen siirappia.
  • Paista ensin kaalikääryleitä 20 minuuttia 225 asteessa. Sen jälkeen laske uuni 200 asteeseen ja anna kääryleitten mehevöityä siellä ainakin 40 minuuttia. Jos kaalit näyttävät liian tummilta voit laittaa folion suojaksi.

Tarjoa puolukkahillon kera !
Nam, huippuhyviä syksyn suosikkeja, vai mitä? Kiitos Sanna reseptistä.  Se on #kaalitalkoot nyt!

Saa suu olla vielä salaatilla kans, terkuin

Piki