Vuohenjuustosalaatti punajuuri carpacciolla ja ohraryynipopcornilla, kuulostaa hyvältä, eikö totta? Ja sitä se olikin. Hintalaatu-suhteiltaan erinomainen Spot ravintola sijaitsee Tallinnassa osoitteessa Vene 4. Päätin tilata kolme alkusalaattia kukin hinnaltaan 6 – 7 – 10 euroa.

Kaikki salaatit rakentuivat salaattisekoitukselle, jossa oli jääsalaattia, friseetä, palsternakkasuikaleita, pinaattia ja rucolaa suoraan Italiasta. Olisin syönyt mieluummin Sorrin sekoitusta. Gurmee olisi ehdottomasti paras.
Vuohenjuustoa oli iso siivu ja se maistui herkulliselta. Punajuuricarpaccio oli marinoitu balsamicolla. Retiiseissä oli myös jonkinlainen marinadi. Ohrapopcorn oli aika hauska, mutta mitäänsanomaton maultaan. Punasipuli oli makeaa ja sopi hyvin salaattiin. Lautanen oli hauskasti värjätty punajuurella, vai mitä sanotte?

Katkarapusalaatissa oli sama italialainen salaattipohja, lisäksi rullalle käärittyä kurkkua ja tomaattilohkoja sekä rapeaa, ohutta leipää. Katkaravut olivat esikeitettyjä ja siksi hieman sitkeitä. Kannattaisi käyttää tuorepakastettuja rapuja. Majoneesi ja yrttiöljy olivat maistuvia, siemenet antoivat purutuntumaa, samoin leivät.

Tummaa, ohutta ja rapeaa leipää oli monessa ruoassa. Se maistui todella hyvältä. Katkarapusalaatti maksoi 7 euroa, kampasimpukka-salaatti oli kallein, 10 euroa.

Kolmas alkupala oli kampasimpukkasalaatti kukkakaalipyreellä. Kampasimpukat oli kuorrutettu murustetulla leivällä. Idut peittivät alleen kampasimpukoiden pehmän ja hennon maun. Samoin herneenversot olivat vähän liian tuhti lisäke kampasimpukoille. Kampasimpukka annos oli kallein alkupala.
Tällaisia salaatteja tällä kertaa. Itselleni nousi suosikiks tuo edullisin eli vuohenjuusto-punajuuricarpaccio-salaatti. Suosittelen käymään, ei hassumpi ruoka. Tässä vielä hirvenliha pääruoka.

Suut salaatille!