Viime viikolla annoin salaattienkeliemme Annen ja Svetlanan maistaa lehtikaali-kvinoa-salaattia, eli salaattia nro 39. Lueteltuani raaka-aineet sain osakseni pieniä epäluuloisia katseita. Salaatti osottautui kuitenkin yllättävän maukkaaksi.
Neitojen positiivisesta palautteesta johtuen maistattelinkin sitä sitten loimaalaisille viime perjantaina. Lautasista päätellen n. 400 ihmistä herkutteli salaatilla kehuen sen makua. Muutama kyllä jätti paprikat syömättä ja muutama puolestaan sylki rusinat pois, suotakoon se heille.
Intouduin kyselemään naisten suosikkisalaatteja ja Svetlana paljasti oman salaattisalaisuutensa, jonka raaka-aineet saattavat kuulostaa yhtälailla omituisilta kuin tuon lehtikaalisalaatinkin, mutta sen pitäisi kuulema olla todella hyvää. Lupasin tuoda raaka-aineet ja eipä aikaakaan ja voi kauhistus, jouduin sen myös Svetlanan ohjeiden mukaan tekemään. Kelpasi kuitenkin naisille.

Näitä tarvitaan neljälle:
- 1 pss Sorrin IsoMixiä
- viinirypäleitä halkaistuna
- tuoretta ananasta paloiteltuna
- Emmental-juustoraastetta
- valkosipulin kynsiä
- Heinzin majoneesia kastikkeeksi
Sorrin Puodista hain valmiiksi kuoritun ananaksen josta käytin 2/3 osaa. Yhden osan päätin säästää ja laittaa pakkaseen maanantai-aamun smuuttia varten. Pilkoin pari valkosipulinkynttä pieniksi. Anne olisi kaivannut hieman enemmän valkosipulia, meille muille tuo pari kynttä oli sopiva määrä. Halkaisin parin viinirypäletertun viinirypäleet ja ostin jo valmiiksi raastettua emmentalia, töissä kun ei juuri ehdi raasteita tehdä.

Salaattipussi kulhoon, muut ainekset päälle ja majoneesitruuttaukset, Heinzin puristepullo hupeni nopeasti. Ninakin saapui lounaamme loppumetreillä. Hän oli jo käynyt Kartingissa lounaalla, mutta niin vaan haarukka alkoi liikkua ahkerasti salaattikulhon ja suun välillä. Svetlanan lempisalaatti sai Rouva Puutarhurinkin hyväksynnän: herkullista.

Suu salaatille, maistuu varmaan sullekin.