Kokeilunhaluiselle syntyy välillä uusia salaatteja pelkästään jonkun purkin pohjalta. Tänään käväisin Stockmannin ruokaosastolla ja löysin tällaisen piparjuuritahnan.

Piparjuuri vieritti kielen pihvin suuntaan. Siitä askel jouti kauppahalliin, Jokiselta mureat sisäfileepihvit ja Sorrin puodista IsoMixi ja retiisit.
Kotona pihvit päätyivät puoleksi tunniksi valkosipuli-persilja Neito -mustapippuriöljy marinadiin.

Piparjuurikastike pihville
Sekoita keskenään:
- 2 dl ranskankermaa
- 3 rkl piparjuuritahnaa
- 1 tl hunajaa
- 1 tl punaviinietikkaa
- 1 rkl ruohosipulia pilkottuna
- suolaa ja pippuria mausteeksi

Pihvit
Paista paksut pihvit korkealla lämmöllä ja laita folioon vetäytymään. Halutessasi voit paistaa marinadissa olleet valkosipulit ja persiljat ja lisätä kermaa pannulle kastikkeeksi. Voit lorauttaa kastiketta salaatin ja perunoiden päälle.

Salaatti
Sekoita Isomixi, pilkotut retiisit, maissi ja uudet perunat keskenään tai asettele ne lautaselle erikseen. Retiisit sopivat hyvin piparjuuren kanssa, molempien maku on voimakas.

Laita piparjuurikastiketta pihvin ja perunoiden päälle ja herkuttele punaviinin kera.
Suu salaatille!