Tänään tekee taas mieli lämmintä päivällistä. Nyt on kesän sato parhaimmillaan ja toriretki virkistää kummasti.

Marinadi lämpimille kasviksille
- 0,5 dl öljyä
- 0,5 dl balsamicoa
- 1 valkosipulin kynsi siivutettuna
- sitruunatimjamin lehtiä
- basilikan lehtiä
Salaattiin
- 1 pss Salanovaa
- 1 punainen paprika
- 1 keltainen paprika
- mustapippuria
- öljyä
- 1 munakoiso siivuina
- 1 kesäkurpitsa siivuina
- pätkä vuohenjuustoa (sivele hunajalla halutessasi)
- öljyä
- tuoretta basilikaa
Toimi näin:
Lämmitä uuni 170C° ja grillivastukset täysille tai tee ulkogrillissä.
- Pane uunivuokaan alumiinifolio, joka on kaksi kertaa uunivuoan kokoinen.
- Puolita paprikat ja pane ne alumiinifolion päälle. Mausta mustapippurilla ja pirskota hieman öljyä päälle. Taita alumiinifolion toinen puoli paprikoiden päälle ja sulje reunat.
- Anna paahtua uunissa 20 minuuttia ja kääntele pakkausta muutaman kerran.
- Tee marinadi sekoittamalla kaikki marinadiainekset yhdessä kulhossa.
- Kun paprikat ovat kypsiä, laita ne kulhoon ja kelmu päälle. Anna jäähtyä ja kuori ne. Pilko paloiksi ja lisää marinadiin.
- Laita paloitellut munakoision ja kesäkurpitsan siivut leivinpaperin päälle. Pirskottele öljyllä, mausta suolalla ja mustapippurilla ja laita ne uuniin grillivastusten alla. Grillaa molemmin puolin 3-4 minuuttia, tai niin kauan, kunnes ovat kullan värisiä. Ota pois uunista ja laita marinointiliemeen paprikoiden kanssa.
- Vähennä grillin lämpöä.
- Laita siivutet vuohenjuusto kiekot leivinpaperille, sivele hunajalla ja grillaa miedolla lämmöllä n. 2-3 minuuttia, kunnes juusto alkaa sulaa ja ruskistua.
- Levitä Salanovan lehdet tarjoiluastiaan. Lisää marinoidut kasvikset ja niiden päälle vuohenjuustot. Pirskauta hieman marinadia päälle.
