Aurinkoa ja hellettä luvassa! Ota kesäkeittiösi apulaisiksi Sorrin Rucola ja Sorrin IsoMixi. Sorrin suvisalaatit ovat parhaimmillaan ja niitä ei talvella saa.

1. Aamupala
Tykkään lueskella kesäaamuisin ja nautiskella aamupalasta pitkään, tykkäätkö sinäkin? Lataa tarjotin täyteen valmiita herkkuja: kinkkua, juustoja, brietä, mansikoita, kurkkua, tomaattia, Sorrin Rucolaa ja Mixiä.
Danone-purkista croissantit uuniin paistumaan. Paista sellaisenaan tai rullaa sisään juustoa ja kinkkua. Runsaasti kahvia ja tuoremehua ja monta tuntia aikaa. Siitä on hellepäivän aamupala tehty.

2. Päivän munakas
Munakas on aina maukas kesäruoka. Proteiinipitoisena se pitää nälän pitkään poissa. Munakas on siitä kätevä, että se käy aamupalaksi, lounaaksi tai jopa retkievääksi.

Munakas syntyy suhteessa 1 muna + 1 rkl vettä, maitoa tai kermaa, ripaus valkopippuria ja suolaa. Sekoita haarukalla rakenne rikki, ruskista pannulla pikkuisen voita tai öljyä ja kaada munakasseos pannulle.
Itse lisään etukäteen pilkotut kasvikset, kinkut ja juustot munakasmassan joukkoon ja laitan kannen päälle. Paistan miedolla lämmöllä täysin kypsäksi tai mediumiksi, ruokailijoiden makumieltymysten mukaan.

Paistan frittatan, kun haluan oikein tuhdin munakkaan. Lisään pannulle eilisillan tähteeksi jääneet perunat ja lihapullat pilkottuina, ruskistan hetken ja lisään muut tilpehöörit ja kaadan munakasmassan päälle ja ripottelen juustoraastetta pinnalle.
Jotta saan vihreät mukaan aterialle, lisään valmiin munakkaan päälle runsaasti Sorrin Mixiä tai Rucolaa ja vähän Neito Sitruunaöljyä, suolaa ja pippuria. Pestyt salaattisekoitukset osoittavat tässä voimansa, ne ovat helppokäyttöisiä ja mikä parasta, kuivia. Ei valu mitään ylimääräistä vettä lautaselle.

3. Hellepäivän ruokaisa salaatti
Tee halstratusta kalasta ja Sorrin Mixistä takuuvarma hellepäivän salaatti. Helpoimmalla pääset, kun ostat valmiiksi savustetun, halstratun tai grillatun kalan kaupasta, torilta tai kauppahallista.
Lautasen pohjalle IsoMixi-salaattisekoitusta, sitruunamelissaa ja ruohosipulia pilkottuna, mansikoita väriä ja hapokkuutta tuomaan, kalaa ja hieman oliiviöljyä ja mausteita. Meniköhän pari minuuttia ja syntyi aika monelle ateria?

Ruokaisamman salaatin saat, kun lisäät salaatin päälle keitettyjä munia, perunoita ja muita sesongin kasviksia.
Käytän itse Sorrin Mix’it salaattiperheen kaikkia tuotteita kesäkeittiössä. Eipähän tarvitse keittiössä viettää aikaa. Sorrin lehtikaali ja pinaatti ovat loistavia smoothieissa, mutta niistä sitten toisella kertaa.
Suu salaatille ja iloisia hellepäiviä,
Piki