Avainsana-arkisto: terveys

Kesän maukkain pari

Olipa kerran puutarhurin rouva Nina, joka myi kauppatorilla oman puutarhurinsa Vesan kasvattamia ison isoja salaatinkeriä. Ne olivat niin isoja, ettei niitä mahtunut montaa yhtäaikaa jääkaappiin. Nina unelmoi salaattisekoituksista, joissa olisi useita erilaisia  ja värikkäitä salaatinlehtiä ja niitä saisi ostaa kaupan hyllyltä ja vielä pestynä! Ei tarvitsisi kuin kaataa salaatit kulhoon ja nauttia. Nina päätti ryhtyä tuumasta toimeen ja eräänä kauniina päivänä syntyi  Mixi: kaunis, helppo, maukas ja tuore sesonkisalaatti. Jatka lukemista Kesän maukkain pari

Katariinan kolme vinkkiä kiireisen ruokapulmiin.

 

Aito ruoka on parasta. Kaikki sen tietävät, kaikki sen maistavat.  – Terveys maistuu hyvältä ja näyttää värikkäältä, sanoo Katariina, Sorrin Puodin pippurinen väkkärä.  – Välillä sitä on vaan niin kiire arjen pyörityksessä, ettei ehdi tehdä kunnon ruokaa. Ajattelin sitten helpottaa teitä kiireisiä, mutta hyvää ruokaa haluavia, antamalla teille kolme makoisaa vinkkiä.  

Palsternakkakeitto
Kermainen palsternakkakeitossa on aavistus sitruunaa.

Vinkki 1. Keittokeskiviikko

Joka keskiviikko puolilta päivin vieraileva keittiömestarimme tekee meille tuoreen ja samettisen pehmeän sosekeiton kasviksista. Sitä saat kiloittain lounaaksi tai päivälliseksi niin kauan kuin soppaa riittää.  Kotona ei tarvitse kuin lämmittää kattilassa, koristella kauniiksi ja pistää suu sopalle hallista ostamasi tuoreen leivän kera. Jos olet jo huikotilassa, niin lämmitämme keiton sinulle juuri heti eikä melkein. Ei tarvitse tyytyä eineksiin. 

Juurekset
Meiltä saat haluamasi määrän kasviksia pestynä ja pilkottuna. Soita etukäteen ja tilaa.

Vinkki 2. Kuoritut juurekset heti tai tilattuna

Olemme kuorineet ja pilkkoneet teille valmiiksi juureksia. Niistä saa helposti ihan minkä tahansa ruoan väsättyä. Keiton, uuni- tai pataruoan. Lisää vain haluamasi lisukkeet. Esimerkiksi lihaa, kalaa, sulatejuustoa, yrttejä, mausteita oman maun mukaan.  Toinen vaihtoehto on laittaa kasvikset uuninpannulle ja lorauttaa päälle vähän oliivi- tai seesamiöljyä ja pikkuisen tulista chirachaa. Tulee tulisen hyvää. Kypsennä kuumassa uunissa puoli tuntia, miedommassa  tunnin verran. Pataruokiin pilkotut kasvikset sopivat kuin kinnas käteen.

Voit myös huikata meille aamulla ohi mennessäsi, mitä haluat meidän illaksi pilkkovan. Valitse mukaan lempikasviksesi tai reseptin mukaiset jutut.  Ei tarvitse olla selleriä ei, jos et kerran siitä pidä. Suuremmat ja pienemmätkin määrät voimme hoitaa tilauksesta. Vain soitto meille (045 172 1512) ja me pilkomme teille. Haluatko tehdä juhliin ison, kymmenlitraisen keiton? Soita pari päivää aiemmin, niin hommaamme sinulle valmiiksi kuoritut ja pilkotut ainekset.

Värikäs hedelmäsalaatti
Hedelmäsekoitus vaihtelee. Sitruunamelissa antaa raikkaan säväyksen salaattiin.

Vinkki 3. Hedelmäsekoitus tuorehedelmistä

Meiltä löytyy jatkuvasti vaihtelevia hedelmäsekoituksia. Niistä taiot nopeasti herkullisen ja maistuvan jälkiruoan. Kermavaahtoa, kinuski-, suklaa- tai mansikkakastiketta ja hasselpähkinärouhetta päälle, sen helpommaksi jälkkärin teko ei tule. Ai niin, jätskin kanssa hedelmät ovat takuuvarma yhdistelmä. Treeniä ennen kannattaa syödä valmis hedelmäsekoitus välipalaksi, naapurista saa pähkinöitä lisukkeeksi.

Tule käymään ja kerro miten voimme palvella!

Terkuin,

Sorrin Puodin Katariina

Ps. Soita numeroon ja tee tilaus 045 172 1512

 

Myssyfarmin luomu rypsiöljy

Myssyfarmin kylmäpuristettu luomurypsiöljy on puristettu poikkeuksellisen hellävaraisesti puhtaasta Largo-luomurypsistä ja sen maku on erittäin hieno.

Rypsi on kuin viini tai kahvi – lajikkeen valinta, maaperä, kasvuolosuhteet ja sadon puhtaus vaikuttavat kaikki makuun.

Myssyfarmi käyttää kylmäpuristetussa luomurypsiöljyssään vain oman tilan pelloilla kasvanutta, erittäin korkealaatuista luomurypsiä. Kun kylmäpuristetujen luomurypsiöljyjen makuja vertailee, kovemmalla paineella kylmäpuristetun öljyn tai esimerkiksi rikkakasvin sieminiä sisältäneen rypsierän eron puhtaaseen tuotteeseen maistaa kyllä helposti.

Rypsi on pohjoisen ilmaston ristikukkaisöljykasvi, josta kylmäpuristettu luonnonmukainen rypsiöljy on ravintorasvojen kruunaamaton kuningas. Kylmäpuristetussa luomurypsiöljyssä omega-3 ja omega-6 rasvahappojen suhde on ihmisravinnoksi liki täydellinen*, siinä on runsaasti kasvisteroleja*, E-vitamiinia* ja K-vitamiinia*. Ravintosisällöllisesti kaikki trendikkäät tuontiöljyt häviävät sille menen tullen ja mikä parasta, rypsi kasvaa ja kukoistaa täällä meidän omalla pellolla! Kylmäpuristettu luomuöljy on maultaan hienoarominen ja pähkinäinen.

Lehtikaali kaada öljy suoraan pussiin

Lehtikaalisipsit syntyvät kätevästi, kun kaadat pari ruokalusikallista öljyä suoraan Sorrin lehtikaalipussiin ja sekoitat lusikalla, kunnes kaikki lehdet ovat öljyssä. Kaada leivinpaperin päälle uunipellille ja paista 150 C° -asteessa kunnes ovat rapsakoita. Voit maustaa chipsit suolalla tai erilaisilla mausteilla, kuten jeeralla, garam masalalla, valkosipulilla….

Suut salaatille ja maan mainiolle rypsiöljylle. Lue vierailustamme Myssyfarmille tästä.

Lehtikaali – trendikäs superruoka

Lehtikaali, Brassica oleracea, Acephala-ryhmä. 

Lehtikaali on yksi monista ravintorikkaista Brassica oleracea -lajin vihanneksista; muita ovat parsakaali, kukkakaali, collard-lehtikaali ja ruusukaali.

Miksi se on super: Runsaasti A- ja K-vitamiinia, foolihappoa , sulforafaania ja antioksidantteja; hyvä kuidun, C-vitamiinin, mangaanin, kaliumin, kuparin ja kalsiumin lähde.

Lehtikaali sisältää yli kaksinkertaisen määrän antioksidantteja muihin lehteviin vihanneksiin nähden, jotka ovat myöskin erinomaisia antioksidantin lähteitä itsessään. Lehtikaalin antioksidantteihin kuuluvat beetakaroteeni, luteiini ja zeaksantiini. Yksi annos eli 2, 35 dl / 130 g kypsennettyä lehtikaalia sisältää kahdeksankertaisen päivittäisen K-vitamiiniannoksen ja tuplasti A-vitamiinin tarpeen. Lehtikaali on myös vähäkalorinen ja hyvä foolihapon, kuidun, C-vitamiinin ja kivennäisistä mangaanin, kaliumin, kuparin ja kalkin lähde.

Lehtikaali tulee kypsyessään kirkkaan väriseksi
Lehtikaali ei vaadi pitkää hauduttamista, n. 5-10 minuuttia riittää. Pidä huoli, että lehtikaali pysyy kirkkaan värisenä haudutettaessa, rusketessaan se ei ole enää maukasta.

Terveysvaikutukset

Korkea antioksidanttipitoisuus tekee lehtikaalista tehokkaan sydän- ja verisuonitautien ja syövän ehkäisijän. Suuret määrät erityisesti luteiinia ja zeaksantiinia saattavat auttaa ehkäisemään rappeuttavia silmäsairauksia, kuten harmaakaihia, silmänpohjan rappeutmaa ja glaukoomaa. Lisäksi lehtikaali sisältää suuren määrän sulforafaania, jolla on tutkimuksessa todettu olevan tehokas syövänvastainen vaikutus. Eräässä Cancer Prevention Research -lehden artikkelissa kerrottiin, että sulforafaani torjuu bakteeria, joka aiheuttaa varsalaukun ja pohjukaissuolen haavaumia. Toiset tutkimukset ovat osoittautuneet sulforafaanin ehkäisevän verisuontitulehduksia, jotka liittyvät sydäntauteihin.

  • Alkuperä: Vähä-Aasia
  • Sesonki: alkukeväästä loppusyksyyn
Lehtikaali pilkottuna
Sorrin lehtikaalista jätetään rangat peltoon ja paksummat lehtiruoditkin leikataan pois. Sorrin lehtikaali on pesty, joten sen voi pakastaa omassa pussissaan.
Mausta halutessasi yksi neljännes chilillä, yksi jeeralla ja yksi inkiväärillä tai muilla lempimausteillasi.
Lehtikaalin lehti pilkotaan ja sitten se pestään ja lingotaan ja pakataan pussiin. Ei sisällä suojakaasua.

Lähde: Reinhard, Tonia 2010: Superruokaa – maailman terveellisimpiä ruoka-aineita

Salaatti nro 38 – vesimeloni-chili-salaatti

Ahdistaako jämähtänyt aineenvaihdunta? Tulisuuden on sanottu kiihdyttävän aineenvaihduntaa. Tämä salaatti on nopea tehdä, tujun tulinen, mutta lempeän makea popsittavaksi. Ja vie vielä nälänkin. Puutarhuri ja puutarhurin rouva kutsuvat tämäntyyppisiä salaatteja MATO-salaateiksi noudattaessaan 5 – 2 dieettiä.  Sehän on se dieetti,  jossa kahtena ei peräkkäisenä päivän syödään 500 kaloria ja muina päivinä normaalista. Vesan Ja Ninan 500 kalorin päivä pidetään aina maanantaisin ja torstaisin, siitä sana ma-to.

Jatka lukemista Salaatti nro 38 – vesimeloni-chili-salaatti

Salaatti nro 28: Porkkana-avokadosalaatti

Todella possumaista jälleen kerran. Polkkapossu on ihastunut porkkanoihin ja mikäs sen terveellisempää. Otamme mielellämme terveellisiä reseptejä vastaan. Porkkanathan sisältävät runsaasti A- ja K-vitamiinia, kuitua ja antioksidatiivisia karotenoideja. Porkkana on hyvä B6-, C- ja E-vitamiinin, foolihapon, tiamiinin, niasiinin, kaliumin ja mangaanin lähde. Hyvinvointia pukkaa.

Jatka lukemista Salaatti nro 28: Porkkana-avokadosalaatti

Salaatti nro 25 – tuorepuuro lehtikaalista, melonista ja mustikoista

Heh, tänään ei sitten tulekaan perinteistä salaattia vaan puuroa. Ja tämän puuron syövät vanhat kaurapuuronvihaajatkin. Kylmä puuro on kiva aurinkoisen aamun herättäjä ja antaa huikeasti vauhtia ja energiaa päivään. Ja muista, ulkonäkö ei aina vastaa sisäistä kauneutta.

Jatka lukemista Salaatti nro 25 – tuorepuuro lehtikaalista, melonista ja mustikoista