Lounais-Suomen Martat kutsuivat Turun talousalueen lifestyle- ja fitnessbloggareita salaattikurssille. Illan aikana valmistettiin yhdessä erilaisia salaatteja ja kasvislisäkkeitä ja tutustuttiin Sorrin-, Ilovon- ja Kotipellon puutarhojen tuotteisiin. Samalla saatiin tietoa trendikkäästä ja ikinuoresta Marttatoiminnasta ja lopuksi tietysti herkuteltiin itsetehdyillä salaateilla. Ilta oli hyvin käytännönläheinen; laitettiin essu eteen ja käärittiin hihat ylös.

– Martalla on vinkki kaikkeen ja Martta tietää kaiken. Martta tietää senkin, ettei tiedä kaikkea. Martat handlaavat arjen pyörityksen. Martat ei ole mikä tahansa yhdistys vaan kohta 120-vuotias entistä vauhdikkaammin rokkaava jokanaisen ja -miehen kaveri. Viime vuonna meidän piirissä oli yli 20 000 naama- eli face-to-face kontaktia, kertoi illan Martta, Lounais-Suomen Marttapiirin Emmi Lukkarila, joka arjen- ja kotitalouksien asiantuntijana vetää erilaisia kursseja kaikenkokoisille ja näköisille ryhmille.

– Marttoihin ei ole pääsyvaatimusta. Ovet ovat auki kaikille oppimishaluisille. Lounais-Suomen piiritoimisto järjestää erilaisia kursseja: suosittuja ruokakursseja, kursseja maahanmuuttaja-äideille ja arjenhallintakursseja.

-Tänä vuonna on lapsille järjestetty ja järjestetään vieläkin tosi paljon ohjelmaa, koska saimme valtakunnallisen S-ryhmän mukaan toimintaamme. Turun Osuuskauppa sponsoroi Ässäkokki -kursseja Turussa, Loimaalla, Uudessakaupungissa ja Porissa. Koululaisten loma-aikoina pidetään kursseja ja Martoilla toimii myös koululaisten iltapäiväkerhoja.

– Jäsenistö on meidän sydän ja sielu, jonka mukaan toiminta muokkautuu. Jäsenet kuuluvat paikallisiin Marttayhdistyksiin, jotka puolestaan kuuluvat alueellisiin Marttapiireihin. Piirien keskuspaikkoina toimivat maakuntien suurimmat kaupungit. Katto-organisaationa on valtakunnallinen keskusjärjestö, Helsingissä toimiva Marttaliitto ry. Tällä hetkellä toiminta on aktiivista, ihmiset kaipaavat paluuta juurilleen. Järjestön vahvuus on juuri yhdessä tekeminen.

– Piirissä on aina palkattua, ammattitaitoista henkilökuntaa. On ruokapuolen, puutarha-alan ja kotitalouden asiantuntijoita. Kotitalousopettajia, restonomeja, kotitalousteknikoita, puutarhureita, suurtalouskokkeja. Paikallisyhdistyksen voit valita oman mielenkiintosi mukaan.

-Joissakin yhdistyksissä kokataan ja joissakin ei kokata ollenkaan. Joihinkin on liittynyt nuorempaa väkeä kuten City-Marttoihin tai Föri-Marttoihin. Mies-Martat on iso yhdistys, päiväryhmässä on luonnollisesti enemmän eläkeläismiehiä ja iltaryhmissä 30-70 vuotiaita. Miesten on yleensä helpompi tulla “vain miehille” -kursseille.

Marttapiirit tarjoavat yhdistyksille vuosittain ohjelmaa ja heiltä voi tilata kursseja tai ohjelmaa. Myös työpaikat ja erilaiset harrasteryhmät voivat tilata kursseja. Kerran kuukaudessa on kaikille avoin ruokakurssi. Tänä syksynä on ainakin raakaruoka- ja sadonkorjuun -ruokakurssi, sieninäyttelyitä, ruisleivän valmistusta aloittelijoille ja ruokalahjoja -kurssi. Kuka tahansa voi osallistua kursseille, joita Martta-piiri ilmoittaa lehdessä.

– Marttaliitto rakentaa vuoden teemat. Esimerkisi Suomi100 -vuoden kunniaksi syödään yhdessä ja juhlitaan kotona. “Juhlamartta” on antanut vinkkejä kotijuhlien järjestämiseen, kattamiseen, koristeluun ja juhlaetikettiin. Kun järjestö parin vuoden kuluttua täyttää 120 vuotta, niin silloin juhlitaan poissa kotoa, paljasti Emmi.
Kaipaatteko reseptejä? Ne ovat tulossa tuota pikaa.
Suu salaatille, vaikka ilmat viilenevätkin, terkuin Piki