Kuten aiemmin mainittu, kävin Marttojen salaattikurssilla kertomassa Sorrin Puutarhan salaateista. Nina ja Vesa kasvattavat salaattejaan rakkaudella Maariassa, Turun maantieteellisessä keskipisteessä. Vesa on myös loistava rucolan viljelijä.

Couscous on pohjoisafrikkalainen perinneruoka, joka tehdään pyörittelemällä karkeita jauhoja pieniksi kuivatuiksi helmiksi. Halusin itse kokeilla tätä couscous -reseptiä, koska mielestäni couscous on mautonta puuroa.

Näitä tarvitset:
- 1,5 dl couscoussuurimoita
- 1 sitruunan mehu
- 200 g Patros-salaattijuustoa
- ½ kurkkua
- 100 g kirsikkatomaatteja
- 200 g herkkusieniä
- 60 g eli pussi Sorrin Rucolaa
- tummia oliiveja
- 50 g pinjansiemeniä
Kastike:
- 1 sitruunan mehu
- ripaus suolaa ja sokeria

Toimi näin:
- Kypsennä couscoussuurimot suolalla maustetussa vedessä. Laita kattilaan kolme desiä vettä, kiehauta ja lisää 1,5 dl couscoussuurimoita ja ota levy pois päältä ja jätä couscousit kannen alle hautumaan. Mausta kypsä couscous sitruunamehulla.
- Leikkaa juusto ja kurkku kuutioiksi, halkaise tomaatit ja lohko herkkusienet.
Leikkaa Sorrin käyttövalmis Rucola karkeaksi rouheeksi.
Sekoita jäähtynyt couscous ja muut salaatin ainekset keskenään. Ripottele pinnalle paahdettuja pinjansiemeniä. - Mausta sitruunamehu ripauksella suolaa ja sokeria ja kaada salaatin päälle. Tarjoa salaatin kanssa hyvää leipää.

Muokkasin hieman tätä reseptiä. Alkuperäisessä ohjeessa oli 3 dl couscous-suurimoita. Keittämisen jälkeen minulla oli 6 dl valmista couscousia, jota jätin yli puolet käyttämättä. Kaadoin kastikkeeksi tarkoitetun sitruunamehun valmiin couscousin joukkoon. Se piristi couscousin makua. Sitä olisi voinut laittaa enemmänkin couscousiin, mutta jätin hieman salaatinkastikkeeksi.

Sienet olisi voinut korvata metsäsienillä, niiden aika on nyt. Paistaa pannulla ja kaataa couscousin joukkoon. Olisin voinut jopa kaataa sienistä lähtevän nesteen kiehuvaan couscousien keitinveteen, olisi tullut aavistus sienenmakua. Tämä oli se kuuluisa Svoinotin tapaus: olisi voinut olla….Sisko ja sen veli -sarjasta.
Laitoin salaatin päälle kourallisen Mimiksen versoja, ihan vaan jotta couscous saisi lisää makua. Tosin Sorrin Rucola on tujun pähkinäinen eli sen maku olisi riittänyt. Ei muuta kuin kokeilemaan, ihan hyvää oli.
Suu salaatille,
Piki