Salaatti nro 30 – chiliahven ja sitruunainen valkosipulilehtikaalisalaatti

Tuli käytyä hallissa ja siellä sitä sitten inspiroiduin Herkkunuotan ahvenfileistä.  Sorrin puodista Turun kauppahallissa sain sitten loput ainekset. Meillä kun on pieni, mutta tehokas keittiö täällä päämajassa, niin tein sitten työn lomassa puutarhurille ja puutarhurin rouvalle ja itselleni seuraavanlaisen vähäkalorisen lounassalaatin. Työpaikkalounaalla ehtii vähän vaihtaa kuulumisiakin, Vesa kun huitelee enimmäkseen pellolla ja Nina torilla.

Chiliahven-kaalisalaatti
Lehtikaali maistui pirteältä ja ahven nyt on aina hyvää.

Näitä tarvitset kolmelle:

Sitruuna-valkosipulilehtikaali

  • 3 rkl sitruunamehua (puolen sitruunan mehu)
  • 3 rkl vettä
  • 3 murskattua valkosipulinkynttä
  • 1 pss Sorrin käyttävalmista lehtikaalia

Chiliahvenet

  • 6 ahvenfilettä
  • 2 rkl limemehua
  • 1 chilipalko pilkottuna pieniksi
  • korianterisilppua
  • ripaus merisuolaa ja mustapippuria maun mukaan
  • Neito sitruunaöljyä paistamiseen
lehtikaali valkosipuli höystö
Varo, ettet kypsytä liikaa, silloin lehtikaalista tulee ruskeaa.

Toimi näin:

  • Sekoita teflonkattilassa vesi, sitruunamehu ja pilkottu valkosipuli. Lisää kaali ja kypsennä keskimatalalla lämmöllä, kunnes kaali on pehmeää, mtta silti kirkkaan vihreää.
  • Paista ahvenfileet öljyssä, mausta suolalla ja pippurilla, käännä ja mausta chilillä ja korianterilla.
  • Mausta kaali merisuolalla ja mustapippurilla, aseta lautaselle ja kaksi ahvenfilettä / ruokailija lautaselle.

Ei muuta kuin nenä kohti elämyksiä ja suu tuliselle salaatille!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s